Mitä hypnoterapiakäynnillä tapahtuu?
- 13 tuntia sitten
- 9 min käytetty lukemiseen
Jos et ole koskaan ollut hypnoterapiassa, mielessä saattaa pyöriä monenlaisia kysymyksiä. Mitä vastaanotolla oikeastaan tapahtuu? Pitääkö minun vain maata silmät kiinni ja kuunnella terapeutin ääntä? Menetänkö kontrollin? Entä jos mieleeni tulee jotain, mitä en halua kohdata? Ja mistä tiedän, olenko edes ollut hypnoosissa?
Ymmärrän nämä kysymykset hyvin. Olen itsekin ollut hypnoterapiassa asiakkaana ennen kuin aloitin työskentelyn hypnoterapeuttina. Lisäksi olen vuosien aikana saanut ohjata hypnoosiin satoja asiakkaita, joilla on ollut hyvin erilaisia elämäntilanteita, tavoitteita ja kokemuksia.
Yksi asia on kuitenkin pysynyt työssäni samana: hypnoterapiakäynnille ei tulla vain rentoutumaan. No, mitä hypnoterapiakäynnillä sitten tapahtuu? Keskustelu on tärkeä osa työskentelyä, mutta sen lisäksi lähdemme käytännössä työstämään asiakkaan tavoitetta. Hypnoosi on tässä yksi työkalu. Erittäin hyvä työkalu, mutta ei taikatemppu eikä ratkaisu kaikkeen.
Ensimmäisellä käynnillä emme vain puhu ongelmasta
Ensimmäisellä hypnoterapiakäynnillä käytämme yleensä enemmän aikaa keskusteluun kuin seuraavilla kerroilla. Se on tarkoituksellista. Haluan ymmärtää, kuka vastaanotolleni on tullut, millaisessa elämäntilanteessa hän on, mitä hän on jo yrittänyt tehdä tilanteelleen ja ennen kaikkea, mitä hän haluaa muuttuvan. Taustojen ymmärtäminen on tärkeää, jotta tilanteesta muodostuu riittävän kokonaisvaltainen kuva. En kuitenkaan halua, että ensimmäinen käynti muuttuu pelkästään pitkäksi elämäntarinan kertomiseksi.
Minulle yksi tärkeimmistä asioista on tavoitteen kirkastaminen. Mitä oikeastaan haluat elämässäsi olevan toisin? Miltä elämäsi näyttäisi, jos tämä ongelma ei enää määrittäisi toimintaasi samalla tavalla? Mitä haluaisit tuntea, ajatella tai pystyä tekemään toisin? Tämä voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta usein juuri tässä tapahtuu ensimmäinen tärkeä muutos. Kun ongelman sijaan alamme keskittymään siihen, mitä kohti halutaan mennä, asiakkaallekin voi ensimmäistä kertaa hahmottua konkreettisesti, millaista muutosta hän etsii. Kun tavoite on kirkas, lähdemme työstämään sitä.
Käytän työssäni erilaisia terapeuttisia menetelmiä, esimerkiksi CBT-tekniikoita. Hypnoosi on yksi osa kokonaisuutta. Jokainen hypnoterapiakäynti ei siis näytä jokaiselle asiakkaalle täsmälleen samanlaiselta vaan työskentely mukautuu asiakkaan tilannetta ja tavoitetta parhaiten tukevaksi.
Ensimmäisellä käynnillä on kuitenkin selkeä runko. On asioita, jotka on tärkeää käydä läpi, jotta seuraavat käynnit voidaan rakentaa asiakkaan kannalta järkevästi ja tavoitteellisesti.

Ensimmäisellä hypnoterapiakäynnillä käytämme yleensä enemmän aikaa keskusteluun kuin seuraavilla kerroilla.
Ennen hypnoosia tutustumme hypnoosiin
Ennen varsinaista hypnoosiosuutta kerron asiakkaalle, mitä hypnoosi on ja mitä siinä tapahtuu. Hypnoosin taustatietojen saaminen on tärkeää erityisesti silloin, jos hypnoosi on asiakkaalle täysin uusi kokemus. Monella on mielikuva siitä, että hypnoosiin liittyy jonkinlainen kontrollin menettäminen. Ehkä asiakas pelkää, että hypnoterapeutti saa hänet tekemään tai kohtaamaan jotain, mitä hän ei halua. Näin ei tapahdu. Asiakas on hypnoosissa koko ajan tietoinen siitä, mitä ympärillä tapahtuu ja hänellä säilyy kontrolli. Hän voi puhua, avata silmänsä, keskeyttää harjoituksen tai kieltäytyä jostakin harjoituksesta.
Hypnoterapeutti ohjaa hypnoosia, mutta asiakas tekee hypnoositilan itse itselleen.
Tämä on yksi tärkeimmistä asioista, jotka haluan jokaisen asiakkaani ymmärtävän ennen kuin aloitamme ensimmäisen hypnoosiharjoituksen. Teemme myös yleensä pari lyhyttä hypnoositestiä ennen varsinaista hypnoosiharjoitusta. Niiden tarkoituksena ei ole testata onko joku “hyvä” tai “huono” hypnotisoitava. Testit auttavat asiakasta tutustumaan siihen, miltä hypnoosi voi tuntua. Samalla minä saan hypnoterapeuttina tietoa siitä, millä tavalla juuri tämä ihminen pääsee helpoimmin syvän keskittymisen tilaan.
Miltä hypnoositila oikeastaan tuntuu?
Moni odottaa hypnoosilta jotakin hyvin erityistä kokemusta. Ehkä ajatellaan, että pitäisi tuntea voimakas rentoutuminen, irtautua ympäristöstä tai kokea jotakin lähes unen kaltaista. Todellisuudessa hypnoosi ei välttämättä tunnu miltään erityisen ihmeelliseltä. Voit istua tuolilla silmät kiinni ja huomata edelleen kaiken ympärilläsi tapahtuvan. Voit kuulla ääniä. Voit tietää, että olet hypnoterapeutin vastaanotolla. Ja voit silti olla hypnoosissa.
Hypnoosi on luonnollinen ominaisuus ihmisessä. Se on syvän keskittymisen tila, jossa huomio kääntyy voimakkaasti sisäänpäin. Hypnoosi- eli transsitiloja tapahtuu meille myös arjessa. Saatat joskus ajaa tuttua reittiä ja huomata yhtäkkiä olevasi perillä muistamatta tarkasti jokaista matkan vaihetta. Tai saatat uppoutua kirjaan niin, että ympäröivä maailma hetkeksi menettää merkityksensä. Juuri tätä hypnoosin luonnollista ominaisuutta hyödynnetään tarkoituksellisesti.
Mitä hypnoosin aikana tapahtuu?
Kun olemme valmistelleet hypnoosiharjoituksen, annan asiakkaalle ohjeita ja alamme vähitellen kääntää huomiota sisäänpäin. Rentoudumme ja suuntaamme huomion omaan sisäiseen kokemukseen. Asiakas pääsee askel askeleelta tutustumaan miltä tuntuu esim. puhua hypnoositilassa tai luoda mielessä mielikuva menneisyydestä, jossa tunsi olonsa onnelliseksi.
Hypnoositilassa mieli on usein tavallista vastaanottavaisempi mielikuville, tunteille ja sisäisille kokemuksille. Se tekee tilasta hedelmällisen esimerkiksi sitkeiden uskomusten, tunnereaktioiden, minäkuvan ja toimintamallien käsittelylle. Hypnoosissa voidaan työskennellä esimerkiksi sen kanssa, mitä ihminen uskoo itsestään, mitä hän pelkää, millaisia tunteita hän kantaa tai millaisena hän näkee tulevaisuutensa.
Joskus hypnoosissa voi nousta esiin muisto, mielikuva, tunne tai ajatus, jota asiakas ei ollut tietoisesti ajatellut etukäteen. Se voi tuntua yllättävältä. Yleensä tämä on vain hyvä asia. En kuitenkaan ajattele, että kaikkea hypnoosissa esiin tulevaa pitäisi automaattisesti lähteä selvittämään. Olennaisempaa on ymmärtää, mikä merkitys kokemuksella on asiakkaalle ja miten se liittyy siihen tavoitteeseen, jonka olemme yhdessä asettaneet. Hypnoositilassa ei ole kuitenkaan tarkoitus vain “kaivaa menneisyyttä”. Tarkoitus on saada aikaan muutos siinä, mikä ylläpitää tämänhetkistä ongelmaa.
Entä jos hypnoosissa nousee voimakas tunne?
Voimakkaan tunteen nouseminen hypnoosissa on luonnollista ja melko yleistä. Joskus se on myös juuri sitä, mitä työskentelyssä tarvitaan. Kannustan asiakkaita olemaan mahdollisimman avoimia sille, mitä mieleen ja kehoon nousee, mutta samalla he tietävät koko ajan olevansa turvassa ja saavansa minulta ohjausta. Jos voimakas tunne nousee, sitä voidaan esimerkiksi pysähtyä kokemaan. Sille voidaan antaa tilaa ja aikaa tehdä tehtävänsä.
Jos tunne kuitenkin tuntuu ylivoimaiselta, asiakkaalla on aina mahdollisuus ottaa etäisyyttä siihen ja suunnata huomio muualle. Asiakas voi koska tahansa avata silmänsä ja palata tähän hetkeen. Tämä on mielestäni yksi hypnoterapian tärkeimmistä periaatteista: mitään ei tarvitse tehdä väkisin. Jos asiakas kieltäytyy jostakin harjoituksesta, se ei ole epäonnistuminen. Päinvastoin. Se kertoo siitä, että hän kuuntelee itseään ja tunnistaa oman rajansa.
Hypnoterapiassa turvallisuus syntyy myös yhteistyöstä. Haluan, että asiakas tietää, mitä olemme tekemässä, voi kysyä kysymyksiä ja luottaa siihen, että olen hänen kanssaan koko harjoituksen ajan. Minun ääneni kulkee mukana hypnoosiharjoituksen läpi. Asiakas ei ole kokemuksensa kanssa yksin.
Hypnoosi ei tarkoita sitä, että menettäisit kontrollin
Tämä on yksi yleisimmistä hypnoosiin liittyvistä väärinkäsityksistä. Hypnoosi ei vie sinulta kontrollia. Se ei ole magiaa eikä temppu, jossa toinen ihminen ottaa mielesi hallintaansa. Päinvastoin. Asiakas on koko ajan tietoinen ja voi tehdä valintoja. Tämä on erityisen tärkeää pitää mielessä silloin, kun käsitellään vaikeita asioita. Ymmärrän hyvin, miksi ihminen voi pelätä menettävänsä kontrollin, jos hän on tullut vastaanotolle esimerkiksi menneisyyden kipeiden kokemusten, ahdistuksen tai pelkojen vuoksi. Siksi puhun tästä asiakkaan kanssa aina avoimesti.
Hypnoosin tavoitteena on mielen tyhjentäminen
Toinen väärinkäsityksistä on se, että hypnoosin tarkoituksena olisi saada mieli täysin tyhjäksi. Ei ole. Erityisesti ahdistuksen kanssa työskentelevänä pidän tätä tärkeänä erottaa. Mielen rauhoittaminen ei tarkoita sitä, ettei mielessä saisi olla yhtään ajatusta. Ajatuksia saa tulla.
Rauhoittumisessa on enemmän kyse siitä, että ajatusten vauhti hidastuu ja niiden määrä vähenee. Ajatukset eivät enää kuljeta ihmistä samalla tavalla mukanaan. Hypnoositilassa ajatukset voivat myös muuttua hieman unenkaltaisiksi, miellyttävämmiksi kun huomio alkaa suuntautua enemmän sisäänpäin.

Hypnoositilassa mieli on usein tavallista vastaanottavaisempi mielikuville, tunteille ja sisäisille kokemuksille. Se tekee tilasta hedelmällisen esimerkiksi sitkeiden uskomusten, tunnereaktioiden, minäkuvan ja toimintamallien käsittelylle.
Todellinen muutos näkyy usein vasta myöhemmin
Hypnoterapian onnistumista ei ole mielestäni hyödyllistä mitata sillä, kuinka voimakkaalta hypnoosi tuntui. Usein paras merkki muutoksesta tulee vastaan vasta seuraavassa arjen tilanteessa. Asiakas voi huomata esimerkiksi: “Ennen olisin reagoinut tähän ihan eri tavalla”. Tai hän huomaa kävelleensä täpötäyden aukion läpi eikä ole edes ajatellut ihmisiä ympärillään. Vasta myöhemmin hän tajuaa: “Hetkinen, en edes jännittänyt.”
Joku voi huomata ensimmäisen muutoksen siinä, että rentoutuminen on helpottunut. Toinen huomaa, ettei tuttu tilanne enää herätä samanlaista ahdistusta. Kolmas huomaa pystyvänsä sanomaan “ei” ilman sitä tuttua syyllisyyden tunnetta. Muutos voi olla hyvin hienovarainen. Vaikka pelko ei välttämättä katoaisi kokonaan, ei se enää hallitse ihmistä samalla tavalla. Ahdistus voi tulla, mutta se menee myös ohi. Tunteet eivät jää samalla tavalla päälle.
Muutoksen näkyminen arjessa voi alkaa niin, että suorittamisen rinnalle voi alkaa tulla uusia ajatuksia, kuten: “Minä riitän”, “Minun ei tarvitse sanoa kyllä kaikkeen”, “Minulla on oikeus omiin rajoihini”. Itse muutos voi tapahtua hetkessä, mutta sen näkyminen arjen toiminnassa voi ottaa hieman aikaa.
Miksi pelkkä ongelman ymmärtäminen ei aina riitä?
Olen itse sitä mieltä, että keskusteluterapioilla on valtava merkitys mielen solmujen käsittelemisessä. Koska puheterapia pelasti minut aikoinaan, en ajattele, että hypnoterapia olisi jotenkin keskusteluterapian vastakohta tai sen korvaaja. Päinvastoin. Keskustelulla ja asioiden ymmärtämisellä on tärkeä paikkansa muutoksessa. Mutta joskus se ei kuitenkaan yksin riitä.
Kun ymmärsin tämän, päädyin aikoinaan opiskelemaan hypnoterapeutiksi. Olen nähnyt sekä omassa elämässäni että asiakkaideni kanssa työskennellessäni sen, miten ihminen voi joskus ymmärtää omaa ongelmaansa jopa liiankin hyvin. Saatamme tietää, miksi olemme tällaisia, mistä pelkomme on lähtöisin, mitä lapsuudessamme on tapahtunut ja miksi reagoimme tietyissä tilanteissa niin kuin reagoimme. Olemme saattaneet käsitellä samoja asioita vuosien ajan ja osata kertoa niistä hyvinkin tarkasti. Silti huomaamme jossain vaiheessa, että vaikka ymmärrämme itseämme paremmin, keho ja mieli reagoivat edelleen tutulla tavalla.
Välillä tämän tasoinen ymmärtäminen voi kääntyä meitä vastaan. Järki yrittää ratkaista ongelmaa järjen keinoin, vaikka ongelma ei välttämättä enää sijaitse tietoisen ajattelun tasolla. Ihminen voi esimerkiksi tietää täysin järjellä, ettei tietty tilanne ole vaarallinen, mutta tuntea silti voimakasta ahdistusta. Hän voi ymmärtää, ettei hänen tarvitse suorittaa jatkuvasti ollakseen riittävä, mutta huomata silti olevansa ensimmäisenä aamulla jo tekemässä uutta tehtävälistaa. Tai hän voi tietää, että hänellä on oikeus asettaa rajoja, mutta huomata sanovansa “kyllä” silloinkin, kun oikeasti haluaisi sanoa “ei”.
Joskus jatkuva ongelman analysointi voi jopa pitää meidät kiinni siinä samassa tarinassa. Kun palaamme kerta toisensa jälkeen siihen, mikä meissä on vialla, miksi olemme tällaisia tai mitä meille on tapahtunut, saatamme tahtomattamme vahvistaa samaa ajatus- ja tunnemallia. Silloin ongelman ymmärtäminen ei enää automaattisesti tarkoita sitä, että olemme vapautuneet sen vaikutuksesta.
Tähän hypnoterapia voi tarjota toisenlaisen reitin muutokseen. Hypnoositilassa tietoisen mielen jatkuva analysointi ja kontrollointi voivat hetkeksi väistyä, jolloin huomio pääsee suuntautumaan syvemmälle omaan sisäiseen kokemukseen. Sen avulla voimme työskennellä esimerkiksi sellaisten tunteiden, mielikuvien, uskomusten ja toimintamallien kanssa, jotka ylläpitävät tämänhetkistä ongelmaa, vaikka emme tietoisesti enää haluaisikaan toimia niiden mukaan.
Ajattelenkin hypnoosia eräänlaisena “nopeutettuna reittinä” siihen kohtaan, jossa muutosta todella tarvitaan. Se ei tarkoita sitä, että järki pitäisi ohittaa tai että menneisyyttä ei olisi tärkeää ymmärtää. Joskus meidän täytyy ensin ymmärtää, mitä meille tapahtuu, jotta voimme alkaa muuttaa sitä. Mutta sen jälkeen tarvitaan usein myös jotain muuta kuin lisää analysointia.
Tarvitaan uusi kokemus. Sellainen kokemus, jossa mieli ja keho voivat huomata, että tutussa tilanteessa voikin tapahtua jotain toisenlaista. Että sama tilanne ei enää automaattisesti johda samaan tunnereaktioon, ajatukseen tai toimintatapaan. Juuri tällaisia muutoksia hypnoterapiassa lähdemme yhdessä harjoittelemaan.
Yksi merkittävimmistä hypnoosikokemuksistani
Muistan edelleen yhden merkittävimmistä hypnoterapiasessiosta, jonka olen itse kokenut. Olin käsitellyt vuosien ajan isäsuhdettani ja turvattomuuden tunnetta, joka liittyi isäni menettämiseen ja siihen liittyviin tapahtumiin. Olin jo tehnyt paljon työtä asian kanssa, mutta tiesin, että käsittelyssä oli vielä kerroksia jäljellä.
Hypnoosiharjoituksessa palasin tilanteeseen, jossa olin noin 3-vuotias. Mieleeni nousi jälleen hämmästyttävän kirkkaita aistimuksia,erityisesti ääniä. Sellaisia yksityiskohtia, joita en tietoisesti ajatellut muistavani. Siinä hetkessä kohtasin jälleen tuon “pienen” Johannan “aikuisena” Johannana.
Olin tehnyt aikaisemminkin samankaltaisia harjoituksia, mutta tällä kertaa jotain oli toisin. Sen sijaan, että olisin ottanut pienen Johannan perinteisesti syliini ja yrittänyt rauhoitella häntä aikuisen näkökulmasta, kyykistyinkin hänen eteensä. Menin hänen tasolleen. Ja puhuin hänelle sanoilla, jonka 3-vuotias olisi voinut ymmärtää.
Tämä oli minulle mullistava hetki. Olin yrittänyt aikaisemmin selittää pienelle itselleni asioita aikuisen sanoin ja pitkin lausein. Nyt kohtasin hänet hänen omalla tasollaan. Tunsin suurta vapautumisen tunnetta, annoin kaiken tulla ulos, ilman kiirettä. Harjoituksen jälkeen oloni oli hyvin kirkas ja levollinen. Koin voimakkaan rakkauden ja yhteyden tunteen ja tiesin, että jotakin oli muuttunut.
Koska olin tehnyt paljon hypnoosiharjoituksia aiemmin, tunnistin siksi ehkä tavallista herkemmin pieniäkin muutoksia omassa kokemuksessani. Olennaista ei kuitenkaan ollut se, että kokemus oli täynnä tunteita vaan olennaista oli se, että jokin sisäinen tapa suhtautua itseeni muuttui. Jokin osa minussa sai vastauksen, rauhan. Tämä on yksi niistä syistä siihen, miksi uskon hypnoterapian voimaan.
Mitä hypnoterapiakäynnin jälkeen tapahtuu?
Kun hypnoosiosuus päättyy, emme vain nouse tuolista ja totea, että siinä se oli vaan käymme kokemusta yhdessä läpi. Kysyn asiakkaalta esimerkiksi, miltä harjoitus tuntui, mikä oli helppoa ja mikä vaikeaa ja mitä hän itse ymmärsi tapahtuneesta. Tarvittaessa myös avaan hieman sitä, mitä harjoituksessa teimme ja miksi. Tämän jälkeen annan asiakkaalle yleensä harjoituksia seuraavaa kertaa varten. Työ ei siis tapahdu vain vastaanotolla. Hypnoterapiassa on tärkeää, että uusi tapa ajatella, tuntea ja toimia alkaa vähitellen löytää paikkansa myös arjessa.
Seuraavalla käynnillä palaamme siihen, mitä asiakkaan elämässä ja olotilassa on tapahtunut edellisen tapaamisen jälkeen. Juuri nämä keskustelut ovat minulle yksi hypnoterapiatyön parhaista puolista. Kun asiakas kertoo: “Huomasin, että ennen olisin tehnyt näin, mutta nyt teinkin toisin”, näemme konkreettisesti, että muutos on alkanut siirtyä vastaanotolta elämään!
Hypnoterapia vaatii myös asiakkaalta valmiutta muutokseen
Hypnoterapia ei ole passiivinen hoitomuoto, jossa hypnoterapeutti tekee muutoksen asiakkaan puolesta. Minusta tämä on tärkeä sanoa ääneen, sillä hypnoosiin liittyy edelleen paljon mielikuvia siitä, että terapeutti voisi ikään kuin tehdä jotain asiakkaalle ja herätessä ongelma olisi poissa.
Todellisuudessa hypnoterapeutti ohjaa ja auttaa asiakasta muutoksen äärelle, mutta varsinainen työ tapahtuu asiakkaan omassa mielessä ja kokemuksessa. Hypnoosi ei poista asiakkaan omaa toimijuutta, vaan päinvastoin vahvistaa sitä. Asiakas on koko ajan mukana siinä, mitä tapahtuu ja hänen oma valmiutensa muutokseen on tärkeä osa hypnoterapiaa.
Hypnoterapia voi auttaa muuttamaan syvälle juurtuneita toimintamalleja, uskomuksia ja tunnereaktioita, jotka eivät enää palvele ihmistä. Jotta muutos kuitenkin pääsee tapahtumaan, asiakkaan täytyy olla valmis tutkimaan itseään ja suhtautumaan avoimesti siihen, mitä työskentelyssä nousee esiin. Hänen ei tarvitse tulla vastaanotolle valmiin suunnitelman kanssa tai tietää etukäteen tarkasti, miten muutos tulee tapahtumaan. Hänen ei myöskään tarvitse osata nimetä ongelmansa täydellistä juurisyytä. Usein juuri siitä lähdemmekin liikkeelle.
Riittää, että ihminen tunnistaa haluavansa jotakin olevan elämässään toisin ja on valmis katsomaan avoimin mielin, mitä tämän muutoksen saavuttaminen häneltä vaatii. Hypnoterapiaan tullessa ei myöskään tarvitse tietää, mitä hypnoosissa pitäisi tapahtua. Itse asiassa on usein parempi, ettei yritä liikaa kontrolloida kokemusta tai miettiä etukäteen, miltä kaiken pitäisi tuntua.
Minä sanon asiakkailleni usein: “Katsotaan, mitä tapahtuu”.
Se ei tarkoita sitä, että työskentely olisi päämäärätöntä. Päinvastoin. Meillä on aina selkeä tavoite, jota kohti työskentelemme. Mutta matkan ei tarvitse olla asiakkaalle etukäteen täysin tiedossa. Hän voi antaa itselleen luvan olla utelias ja avoin sille, mitä mieli ja keho tuovat esiin.
On hyvä myös muistaa, ettei hypnoterapia ole ratkaisu kaikkeen. En ajattele, että yksi terapiamuoto sopisi jokaiselle ihmiselle tai jokaiseen tilanteeseen. Joskus ihminen tarvitsee toisenlaista terapeuttista tukea tai terveydenhuollon ammattilaisen arviota ja hoitoa. Hypnoterapia ei myöskään tarkoita sitä, että muu apu pitäisi jättää pois. Parhaimmillaan hypnoterapia on kuitenkin erittäin tehokas työkalu silloin, kun ihminen haluaa muuttaa sellaisia toimintamalleja, uskomuksia ja tunnereaktioita, jotka ovat ehkä joskus syntyneet suojaamaan häntä, mutta eivät enää palvele hänen nykyistä elämäänsä.
Ja ehkä juuri siksi hypnoterapia kiinnostaa minua edelleen niin paljon. Minua kiinnostaa se hetki, jossa ihminen alkaa huomata, ettei hänen tarvitsekaan enää toimia samalla tavalla kuin ennen. Kun hän huomaa, että tutussa tilanteessa syntyykin uudenlainen ajatus, tunne tai reaktio. Kun jokin asia, joka ennen tuntui mahdottomalta, alkaakin tuntua mahdolliselta.
Joskus ihminen ei tarvitse enää lisää tietoa siitä, miksi hän voi huonosti. Hän on saattanut ymmärtää sitä jo vuosien ajan. Joskus seuraava askel on saada kokemus siitä, että asiat voivat olla toisin. Että minä voin toimia toisin ja voin tuntea toisin. Ja ennen kaikkea, että minun ei tarvitse jäädä kiinni siihen, miten olen aina ennen toiminut.
Haluatko kokeilla, miltä hypnoosi tuntuu?
Jos hypnoterapia kiinnostaa, mutta et ole koskaan kokeillut hypnoosia, voit aloittaa pienestä.
Olen tehnyt sinulle ilmaisen hypnoosiäänitteen, jonka avulla voit rauhassa tutustua siihen, miltä oman huomion kääntäminen sisäänpäin ja hypnoositilan harjoitteleminen tuntuu.
Lataa ilmainen hypnoosiäänite tästä ja kokeile itse, miltä hypnoosi voi tuntua.
Johanna🧡, Mind Balance Suomi






Kommentit